Tiedän että mies lähtee sinne vain minun mieliksi. Hän ei usko meidän sitä tarvitsevan, eikä usko sen auttavan jos tarvittaisiin.

Mä olen kuitenkin antanut jatkoaikaa ainakin sen verta että katsotaan auttaako se, tuoko se mulle uusia ajatuksia ja näkökulmia, saako se miehen näkemään asioita eri tavalla.

En tee mitään hätiköityjä päätöksiä ennen sitä, vaikka mieleni tekisi ottaa aikalisä. Tälläkin hetkellä. Olen onnellinen kun en ole mieheni seurassa, ja melkeinpä inholla odotan aina hänen kotiintuloansa. En jaksa nauraa hänen jutuille, koska mun mielestä ne ei ole hauskoja. En jaksa muutenkaan kuunnella hänen juttujaan, eihän hänkään ole tähän mennessä kuunnellut minun.

Mutta kestän ja odotan vielä hetken. Seuraavan kerran kun mulla on vapaa niin aion ottaa itselleni irtautumisen, menen pariksi päiväksi lomalle, yksin.

Onhan mieskin tänään messuilemassa kaverin kanssa, tulee kotiin kun menen töihin ja kun mä pääsen kotiin illalla, aikoo hän suunnata kaverin kanssa ulos. Välillä tuntuu siltä että hänkin välttelee minua.

Annetaan nyt kuitenkin ajan kulua hetken aikaa, ja katsotaan tuoko terapia meille apuja.