En mä tietenkään voi miestä syyttää kaikesta. Ihan yhtälailla mä olen syyllinen. Syyllinen siihen että tilanne on ajautunut tähän.

Mutta kun toinen ei edes jaksa keskustella asioista, mitä mä voin tehdä? Jos mä muutan tapojani, parannan käyttäytymistäni mutta toinen ei tule puolitiehen vastaan? Onko sitten lupa luovuttaa?

Meillä on muutoksia perhe-elämässä tänä vuonna, isoja muutoksia tälläkin hetkellä. Mä astun takaisin työelämään parhaillaan, ja luulen että alan muutenkin löytää taas itseni sekä ns. oman elämän. Mua pelottaa että mä tajuan oikeasti kuinka paljon paremmin asiat voisi olla. Mua pelottaa suoraan sanoen myös se että kun mä taas laajennan elämääni kodin ulkopuolelle, mulle tulee enemmän tilaisuuksia tavata muita ihmisiä...ja pelkään että ajaudun liian suuren kiusauksen äärelle.

Mä tiedän kuinka kamalalta ja säälittävältä se kuulostaa, mutta jos mulla olisi tilaisuus pettää...mä pelkään että mun itsekurini pettää. Mä pelkään että me ollaan jo siinä vaiheessa että mä olisin valmis pettämään jotta tuntisin itseni haluttavaksi seuraksi. Mä en todellakaan koe että täällä kotona olisin sitä. Musta tuntuu että mut huomataan täällä kotona jos pyykkiä pitää pestä, ruokaa laittaa tai olla lasten kanssa.